27.5.2013

Puolukkapiirakka

Lauantai aamuna vielä tekaisin puolukkapiirakan, koska olin kaupasta ostanut kermaviilin (mulla on varmaan kaupassa ollu joku tosihyvä idea mihin sitä käytän mut kotona ei minkäänlaista muistikuvaa mitä siitä piti tehä), joten netin syövereistä etsin helpon puolukkapiirakan ohjeen johon ei tulisi munia (koska viimeiset munat 3kpl oli varattu makaronilaatikkoon) ja tuo kermaviilikin piti käyttää. Löysin ohjeen johon tuli piimää mutta korvasin sen kermaviilillä.
 
1 1/2 dl sokeri
3dl vehnäjauho
1 tl sooda
Sekoita nämä kipossa, lisää
purkillinen 2dl kermaviili (1 1/2 dl piimä)
1 1/2 sulaa voita
sekoita tasaiseksi ja levitä piirakka vuokaan
Päälle 4-5dl marjoja sekä
 sokeria maun mukaan
Minulla oli pakaste puolukoita joihin hurautin sokeria vähän liikaa ja myös perunajauhoja muutaman teelusikallisen (en tiiä oisko tarvinnu mutta kun olen kuullut että perunajauhot estää sen ettei se piirakka vety).
 
225astetta uunin alataso 20-25min
 
 
Pelkäsin että piirakka on keskeltä raaka kun käytin jäisiä marjoja (ohje oli varmaan tehty ihan sulista marjoista). Ja tuo valkee noissa marjoissa on sitä perunajauhoa.... En ole ennen tehnyt tällaista piirakkaa. Maku on ihan hyvä, tuossa keskellä on vaan sellasta sokeri mössöö.


1 kommentti:

suvi kirjoitti...

mää sovellan aika usein ohjeita,puolukkapiirakkaaki oon tehny kymmeniä erilaisia :D